Eka kerta Telluksella, jännää... Tiedän ainoastaan että en tiedä

Junamatkojen junamatka

JUNALLA KIINAAN JA EDELLEEN VIETNAMIIN

Kun ei päätä hirveästi palele, heitetään reppu selkään ja lähdetään menemään. Tällä kertaa matkaan lähtivät entiset naapurit, Jaska ja Jalle. Matkalle ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa, kunhan nyt vain mennään. Suunnitelmat syntyvät sitten fiilisten, kukkaron ja sattumusten tuloksena.

Tarinassa junaillaan siperian halki kiinaan, vietnamiin, Laosiin ja Thaimaan kautta takaisin kotiin. Käytössäni ei ollut tätä kirjoitellessa alkuperäisiä matkapäiväkirjoja, joten kirjoitin tämän ulkomuistista. Faktoissa voi näin ollen olla pientä heittoa, mutta ei mitään merkittävää.

Matkasta on jo kulunut aikaa. Aasian suunnalla, lähinnä ainakin kiinassa on vuoden -98 jälkeen tapahtunut varmaankin paljon muutosta. Venäjästä ja noista muista maista en olisi ihan niin varma. Korhosen Mattia kiinnosti ohimennen mainitsemani matkamme, joten laitan tämän tekstin tänne pitkälti Matin pyynnöstä. Matin vapaavuoron osoite > http://jussiosmola.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

MOSKOVA

Juna Helsingistä Moskovaan raiteelta 11, klo. 17.26, on vuosi 1998 ja lokakuu. Vaimot jäivät vilkuttamaan asemalaiturille, silmissään aavistuksen epäuskoinen ilme. 16 tylsää tuntia yön läpi ja saavuimme Euroopan kalleimpaan kaupunkiin. Junaliput trans-siperian kiinalaisen sähköjunan ykkösluokkaan Moskova-Pegink välille hankimme Helsingistä, hintaan 600€ kpl.

Hieman kalliimpi kuin lento, mutta ihan hyvä paketti, johon kuului mm. pari päivää Moskovassa oppaalla, joka tutustuttikin meidät varsin perusteellisesti miljoonakaupungin nähtävyyksiin. Oppaanamme toimi miellyttävä englantia puhuva venäläinen vanhempi nainen.

Kremlin pihalla muurin kupeessa oli suuri tykki jonka kaliperi oli peräti 80cm., pyöreä musta ammuksen virkaa tekevä kuula painoi 2 tonnia. Lähistöllä sijaitseva "valkoinen talo" oli hiljattain saatu korjattua vallankaappauyrityksen johdosta syttyneen tulipalon jäljiltä, rytäkässä taloa ammuttiin mm. panssarivaunuilla.

Punaisen torin mustassa mausoleumissa lepäsi Leninin näköisnukke, joka se herätti mielessämme outoja aatoksia. Nukke tuoksuu kuulemma pullalta. Moskovan laaja metroverkosto oli upeaa katseltavaa varsin koristeellisine asemineen.

Taivaalta tipahteli märkää räntää, tuntemattoman sotilaan tuli lepatti tuulessa punaisen torin seinustalla muistuttaen maan historiasta. Lapsilla oli päällään iloisen kirjavat talvipopliinit, ja kirkoissa komeat sipulit, paksuin kultareunuksin koristeltuna. Vaivalla saimme lopulta myös tarvittavat Mongolian viisumit 50 USD kpl. Pelkäsimme jo hetken että emme ehtisi junaan, sen verran kun oli verkkaista palvelu Mongolian vaatimattomassa suurlähetystössä.

SIPERIA OPETTAA, MITÄ?

Lokakuisena pimeänä sumuisena iltana kilometrin pitkä Trans- siperian juna aloitti pitkän matkansa. Halasimme hyvästiksi mukavan oppaamme, johon olimme jo hieman kiintyneet. Vihreä käärme alkoi kolistelkka sähkömoottorien vetämänä kohti pimeää tuntematonta. Mielessämme pyörivät tarinat ja kuvaukset Siperian erämaasta ja radasta, jonka neuvostoajan vangit osittain rakensivat, lukuisten menettäessä tohinassa myös henkensä.

Ratahan toimii päävaltimona suuren maan sydämmessä. Klonk...klonk, klonk...klonk. 200 km saman näköistä koivikkoa, 100km. mustaa peltoa, ja sitten sitäkin enemmän suota ja ankeaa avaraa. Ihmisen kädenjäljet näkyvät radan varrella lähes koko ajan. Villieläin bongattu, ai se olikin vain pahainen varis. Ylitimme suuria jokia, synkkiä teollisuuskaupunkeja ja mitä liekään kolhooseja ja datshoja vuorotteli menemään tasiseen tahtiin, sumussa, viiden asteen lämmössä. Seuraavaksi vuorossa Novgorod, Kirov, Perm, Jekaterinburg, Tjumen, Omsk ja Nowosibirsk, jne.

KAUPAN TEKOA

Melkein aina kun juna pysähtyi, ihmisiä tuli junan oville tyrkyttämään kotikutoisia tuotteitaan. Harmaat kultahampaiset mummot leipineen ja piimäkannuineen huusivat hieman käskevästi ostamaan. Junan kiinalainen henkilökunta kauppasi vuorostaan venäläisille muovisia "nahkatakkeja", ja kauppahan kävi. Takkien selässä luki New York yms. hölmöä. Kerran juna pysähtyi metsän kohdalle ei minnekään. Junasta purettiin kymmenittäin JVG merkkisiä televisioita, joita miehet siitä sitten alkoivat kantamaan selässään kohti puskia.

JUNA JA KANSSAMATKAAJIA

Junassa oli oikein leppoisa meininki, hiilipannut vaunujen päissä lämmittivät mukavasti. Hiiltä poltettaessa ikkunat vaan tuppasivat nokistumaan. Puolenkymmentä mukanamme ollutta paksua kirjaa tulivat tutkittua tarkkaan muun tekemisen puutteessa. Kolme kertaa päivässä oli ruokailu ravintolavaunussa, joka oli siis junan toiseksi viimeinen vaunu.

Syömään päästäkseen oli avattava 66 ovea, mutta kuluipahan se aika siinäkin. Teetä sai käytävän tulikuumasta samovaarista. ja aina kun siltä tuntui, saattoi ottaa lämpimän suihkun omassa hytissä. Joka se suihku olikin luxsusta ahtaaseen kakkosluokkaan verrattuna, siellä kun oli vain kylmä vessa ja vesihana. Eikä juuri mitään makuupaikkoja, kun meillä taas oli hytissämme pehmeät kerrossängyt.

Tutustuimme kirjavaan joukkioon kanssamatkustajia, kuka minnekin menossa. Eräs tanskalainen nuoripari oli vuoden pituisella häämatkallaan maailman ympäri, pariskunta haaveili jo kovin millaista olisikaan Uudessa Seelannissa. Juuri nyt heidän matka taittui toisen luokan ahtaudessa ja tuoksuiltaan melko aromirikkaassa. Olivat todella iloisia kun tarjosimme mahdollisuuden päästä lämpimään suihkuun.

Tutustuimme myös englantilaisiin ja saksalaisiin. Eräskin nainen oli menossa Peginkiin tapaamaan miestään. Nainen kärsi jo kovasti ikävästä ja sanoi että on muuten sitten viimeinen kerta junalla tämä pätkä. Venäläiset matkustivat viimeisessä vaunussa, ja heitä ei näkynyt koskaan. Eräs norjalainen kaveri oli menossa Singaporeen, Stat-Oilin hommissa kertoi olevansa ja nyt työmatkalla. Kaverilla olivat jutut kuin Euroopan omistajalla, hiton ärsyttävä kaveri ja vielläpä seinänaapurina.

Mr. BEAN

Eräänä pimeänä iltana junan syöksyessä kylmässä vesisateessa ohi galaksien kokoisten hillasoiden, ravintolavaunuun asteli juuri iltapalan nautittuamme tumma, noin viiskymppinen hieman alakuloisen oloinen lyhyt venäläismies, valtava, parhaat päivänsä nähnyt kuhmuinen saksofoni kainalossaan. Kaveri muistutti ulkonäöltään erehdyttävästi Mr.Beania.

Aluksi hieman ujosteltuaan mies töräytteli torvellaan joka ikisen ikivihreän mitä joku vaan paikalla olleista 15 hengestä osasi toivoa, ja kohtuullisen lahjakkaasti biisit menivätkin sitten päin siperian mäntyä, mutta ei se haitannut. Tunnelma oli korkealla, ja yllytimme saada lisää. Hauskan musikantin seurassa ilta venyi aina aamuyön tunneille.

VENÄLÄINEN INFRASTRUKTUURI

Emme lakanneet ihmettelemästä venäläisten kaupunkien ja asumusten kehnonlaista kuntoa. Raiteilta näkemämme rakennuskanta oli tasaisen harmaata ja huonokuntoisen näköistä. Kaikista rakennuksista ei voinut edes arvata oltiinko niitä purkamassa vai rakentamassa.

Halkeilleita seiniä, masentavan näköisiä kerrostalo slummeja, roskaa ja yleistä sekaisuutta, piipuista pukkasi pokkkeuksetta paksua mustaa savua. Ja asemilla aina ne samat mummot, sekä laihat rakkikoirat. Eräällä asemalla pysähdyimme pidemmäksi aikaa, seurasimme kun suuri torvisoittokunta marssi ohi soitellen marssimusiikkia. Matkalla jokaisen juna-aseman kellot näyttivät Moskovan aikaa, vaikka aikavyöhykkeet vaihtuvatkin matkan aikana, harvakseltaan.

BAIJKAL

Hieman ennen Baijkal-järveä maisemat muuttuivat jylhemmiksi, mutteivat mitenkään päätä huimaaviksi. Järven suurin syvyys on 1700 metriä, ja se on tilavuudeltaan maailman suurin makean veden järvi, jossa on yli viidennes maailman sulan makean veden yhteismäärästä. Kala haisi vaunun sisällekin, rata alkoi kääntyi etelään päin, suoraan itään ajettuna olisi päässyt aina Vladivostokiin. Olimme saapuneet Trans-Mongolian radalle Irkutskista Ulaanbaatarin kautta Pekingiin osuudelle.

MONGOLIA

Seuraavana yönä kaunis mongolialainen tullivirkailijatar herätti unesta ja kyseli viisumia. Toinen, miespuolinen virkailija, ensin identifioituaan kansallisuutemme, luetteli kysymättä ulkomuistista pitkän listan suomalaisia jääkiekkoilijoita. Hauska kaveri, minä kun en tunne yhtäkään mongolialaista jääkiekkoilijaa ;D

Jos oli siperia tylsä, niin Mongolian autius oli jo ihan eri planeetalla, tavallaan toki kaunista. Rata leikkasi läpi aution ruskean ruohon peittämän aavikon sivuten Gobin autiomaata. Ei näkynyt puita eikä edes pensaita. Satoja kilometrejä hiekkaa ja kitukasvuista nurmea loivasti kumpuilevassa maastossa oli kuin dyynielokuvasta. Välillä kaukaisuudessa näki kamelin, hevosen, teltan tai vanhan moottoripyörän, ja yllättäen keskellä ei mitään oli tummia kerrostaloja, aivan kuin olisivat siihen hiljattain avaruudesta tipahtaneet.

Ulanbatorissa, Mongolian pääkaupungissa asuu 50 % kansasta. Asemalla nuori poika heitti vääntyneen mongolian rahan ikkunasta vaunuun, eikä hymyillyt. Köyhyys on ankaraa. Valuutan nimi on Khlört¥s, tai jotain sellaista.

KIINA, JUNA ILMAAN

Kiinan raja, passitarkastus huomattavan tarkkaa. Seuraavaksi juna ajettiin suureen halliin, ovet laitettiin lukkoon ja koko juna nostettiin ilmaan suurilla hydraulitunkeilla. Jo tunnissa oli junaan vaihdettu uudet telit, 10 senttiä kapeammmalla raidevälillä. Kiinassa raideleveys on kapeampi, eipähän tule vihollinen ainakaan junalla.

SILMÄT VINOSSA

Gobin seutu loppuu Kiinan sisämongoliaan. Maisema täällä on hycin ankeaa, ruskeaa ja kuivakkaa. Kiinanmuuri kiemurteli hienosti karuilla kukkuloilla, ja silmätkin ovat kanssamatkaajilla kuin varkain menneet huomattavasti enemmän vinoon. Junan vaunujen ikkunat olivat jo melkoisen ruskeat, paikoitellen lähes läpinäkymättömät, johtuen siitä vaunujen hiililämmityksestä. Sää oli koko tämän 6000 km. ja seitsämän päivän matkan koko ajan samaa kuin Moskovasta lähtiessä, sumuista ja +5 - +10.

Vinkkinä siperianjunaan hyppääville. Ota ainakin riittävästi lukemista mukaan, kaikkea muuta saat junasta, tai sitten niiltä asemien mummoilta. En tiedä nykymeininkiä, vaikka mitä olisi. Junassa mm. juomien hinnat olivat hyvin edulliset. Kannattaa varmaankin myös pysähtyä katselemaan matkan varrelle, muutenhan matkasta saa niin tylsän kuvan että se tuskin on tottakaan. Kokemuksena kuitenkin aivan ehdottomasti kokemisen arvoinen ja mieltä avartava.

TYPERÄT BARBAARIT

Peking, 11 miljoonan asukkaan megacity, pilvenpiirtäjiä, lisää pilvenpiirtäjiä, kymmenkaistaisia teitä, slummeja, keisarin rakennuksia. Ihmisiä, siis aivan hirveästi ihmisiä. Maon mausoleumi, autoja ilman liikennesääntöjä, keltainen savusumu kirvelee silmissä ja kurkussa. Autokanta näytti olevan täysin romuista kalliisiin luxusautoihin, joita sellaisia ei juurikaan suomessa tapaa.

Miljoonat fillarit yrittävät ajaa päällesi, kahvia ei löydä mistään, ihan outoa ruokaa, ja ruokalasku lähes aina väärin, ja tietysti länkkäri-lisähintaan. Useimmiten söimme ainakin nimeltään tutuissa hampurilaispaikoissa, monenlaiset muut oudot sörsselit eivät herättäneet ruokahalua.

Peräämme huudettiin usein "lawaui", joka siis tarkoittaa typerää barbaaria, isonenäksikin tykätään kutsua. Nyt tiedän jotenkin miltä mamuista tuntuu. Reppureissaajalle kallis kaupunki, kuten pääkaupungeilla on usein tapana olla. Jouduimme tässä hornassa odottamaan Vietnamin viisumeita (50USD) kahdeksan päivää, syystä jota emme saaneet koskaan tietää. Yleensähän viisumin saa puolessa tunnissa.

VALLANKUMOUKSEN JÄLKIMAININGEISSA

Asuimme Pekingin viikon nuorten taiteilijoiden koululla keskustan kerrostalossa, huoneen hinta passeli 7 euroa/vrk. Aamuisin opiskelijat kuljetettiin kauas lentokentän viereen jonnekin halliin opiskelemaan. Tämä siksi kun koulurakennukseen ei valtion puolesta tehty siihen kuluvaa remonttia, joka taas olisi ollut siellä opiskelun kannalta olennaista. Tälläinen rangaistus langetettiin siitä syystä, kun koulun opiskelijat olivat tehneet mielenosoitukseen vapaudenpatsaan tinapaperista Tiananmenin (Taivaallisen rauhan aukio) aukiolle vuonna -89.

Hommahan meni siellä täysin reisille, joidenkin tietojen jopa 3000 olisi kuollut armeijan luoteihin. Vankiloissa viruu vieläkin tuhansia (-98) mielenosoituksiin osallistunutta toisinaan ajattelijaa. Tapasimme koululla myös suomalaisen opiskelijatytön, joka kehui opintoja todella hyviksi ja laadukkaiksi.

KIELLETYSSÄ KAUPUNGISSA

Pekingin näkee tärkeimpineen nähtävyyksineen melko hyvin 5-6 päivässä. Kävimme edesmenneiden keisareiden palatseissa, ns. "kielletyssä kaupungissa". Kolmen vuoden ajan olivat turistitkin jo päässeet sinne sisään. Vaikuttava 72 hehtaarin kokoinen palatsialue sijaitsee yhtä valtavan Tiananmenin aukion laidalla.

Palatsit olivat aivannaurettavan kokoisia, valtavine punaisine pylväinen ja posliinikattoineen. Kaikkiaan rakennuksissa on huoneita noin10 000. Kauniita rakennustaiteellisia yksityiskohtia riittäisi ihmeteltäväksi siis pidemmäksikin aikaa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kielletty_kaupunki

Kävimme myös keisarien kesähuvilalla kaupungin pohjoispuolella. Loppu matka sinne käveltiin pitkää punaista puista käytävää pitkin, joka oli koristeltu viidellä tuhannella taululla, jokaisessa jokin oma tarina kiinan historiasta. Ylhäältä pyöreän temppelin, (jonka pyhimpään ei vieläkään länkkärit päässeet) avautui utuisen kaunis järvimaisema. Suuri järvi oli aikoinaan kaivatettu orjilla keisarin virkistys käyttöön. 100 000 orjaa olivat pistäneet yhden jos toisenkin lapiollisen savea pinoon, kun pellolle järvi kaivettiin.

JELTSIN VIERAILEE

Kävimme kiinanmuurilla, yllättävän kapea, mutta tajuttoman vaikuttava. Otin siitä salaa pienen palan kiveä matkamuistoksi. Takaisin tullessamme presidentti Jeltsin oli tullut valtiovierailulle. Tiananmenin aukio värittyi punaisista lipuista, mustien autojen paraati ja tykit jäivät hälinästä lähinnä mieleen. Autot ajoivat kovaa vauhtia pitkin kahdeksan kaistaisia katuja vihreäpukuisten sotilaiden hillitessä kadun varressa katselijoiden liian innokkaita katseluhaluja.

MAILIA KOTIPUOLEEN

Peginkissä saa ja joutuu kävelemään paljon. Hyvät kengät ovat siis paikallaan, riksafillaria ei kannata ottaa, kyyti maksoi 2 euroa sata metriä. Oli aika meilata kotiin että kaikki on toistaiseksi hyvin, -98 meillä ei ollut kännyköitä. 20 kilometrin ja parin taksin, sekä viellä melkoisen kävelyn päätteeksi löysimme Harley Davidson nimisen baarin. Sieltä vanhalla kolmekasikutosella sai montakertaan yrittämällä sähköpostia bittiavaruuteen. Menikö sitten perille, ei mitään hajua.

IRLANTILAINEN JA JOTAIN PIENTÄ KAAOSTA

Illalla eräässä kuppilassa juttelin suurikokoiseen Irlantilaisen kanssa, joka toimi siellä baarimikkona. Kysyin siinä illan edetessä että haluatkos vääntää kättä, ja halusihan irlantilainen tietysti. Yllättäen voitin järkäleen kisassa, kaveri ihmetteli että mitä kummaa tapahtui kun tuollanen hoikka Suomalainen voitti hänet.

Kerroin että meillä Suomessa jokainen tytönhempukkakin pystyisi samaan, jonka jälkeen irkku heitteli meikäläistä nauraen ilmaan. Törmättiinpä siellä myös USAn merijalkaväkeen, pojat eivät oikein pitäneet jenkkivitseistämme. Juomiimme eksyneet tyrmäystipat vaikeuttivat huomattavasti takas kämpille menoa, mutta niin vain siitä jotenkin perille päästiin ;D

TULE NÄYTTELEMÄÄN ALIENIA

Eräänä päivänä kadulla kävellessämme mies veti hihasta ja kysyi: "Tulisitkos sinä herra kiinalaiseen tieteiselokuvaan näyttelemään alienia ?!?!" JAA !...No mutta just joo..., En ehdi vastasin. Meillä oli kiireemme, kuvaukset kun olisivat ottaneet kokonaisen viikon, eli liian kauan. Muuten kyllä tietenkin! Kävelimme sitten iltatorille, josta sai grillattua kanaa savuavista hiiligrilleistä, vähän taas vaihtelua iänikuisille hampurilaisille.

Tilasimme sivukadun kiviliikkeestä kauniilta naiselta kiviset leimasimet, kiinalaisella nimellämme, saisimme ne huomenissa. Olin kuulemma rotta kiinalaisnimeltäni, ja se nimi onnea, kenelleköhän, lähinnä varmaankin kivileimasinkauppiaan rahapussille.

KIINALAISTA NORMIHÄRDELLIÄ

Kommunismista täällä ei tietoakaan, mutta bisneksestä sitäkin enemmän. Monen yksinkertaisenkin asian hoitaminen oli välillä varsin työlästä, käsiä huidottiin ja puhuttiin kovaan ääneen. Homman nimi oli yleisesti härdelli, ei kai niinkään sen asian hoitaminen. Lentäväksi lauseeksemme muotoutui: "sitä et saa mitä tilaat, jos saat sitäkään!

Edellä mainittuun opiskelijoiden asuntolaan sisään kirjautumisemme oli yksi isohärdelli n.1. Sisään tullessamme kirjoitin vahingossa sisäänkirjautumis kaavakkeeseen passinumeron sijaan viisumin numeron. Tyttö tiskin takana sanoi että: "Oijoi oijoi, nyt meni kyllä väärin”, Otin lapun ja repäisin sen kahtia täyttääkseni uuden. Virhe, iso virhe. Paikalle haettiin välittömästi kovaääninen punakka nainen, joka valitti kovalla äänellä että me perhanan isonenät ei osata puhuta etes englantgia. No niinpä niin, itse he eivät puhuneet sitä juuri lainkaan.

Täytin virheeni jälkeen kolmet laput, ja suureen kirjaan vielä samat jutut, kaverini joutui tekemään saman operaation. Huone piti maksaa etukäteen. Koska emme olleet ehtineet vielä vaihtamaan juaneja maksuja varten, minä jäin resepsuuniin panttivangiksi odottelemaan että kaverini löytää jostain rahanvaihtopaikan.

Huuto ja härdelli loppuivat lopulta sen suomalaisen taideopiskelijatytön suosiollisella avustuksella. Henkilökunta oli kuin olikin loppujen lopuksi ihan mukavia, pesivät pikkurahalla tavallisen likaiset pyykkimmekin, ja hymyiltiin siinnä se viikko puolin että toisin. Mutta muista, älä koskaan revi lappuja kiinassa ;D

APEA SÄÄ JA SAVUSUMU

Sää jatkui apean kylmänä ja savusumuisena. Jos joku Suomessa valittaa että ilmanlaatu on joskus huonoa, niin mene Peginkiin, ei ole. Ilma siellä on ruskeankeltaista silmissä kirvelevää kaasua, josta suurin kunnia kuului kaupungin lähistöllä sijaitsevalle teräskombinaatille, loput liikenteelle ja kadun varren miljoonille grilleille. Hitto näitä ihmisiä on paljon, kuinka ne eivät kaikki ole jo kuolleet näihin kaasuihin?!

JATKOYHTEYDEN METSÄSTYSTÄ

Junalippujen hankkiminen Guanzghouhun eli Kantoniin oli työlästä savottaa. Kahdesti kävimme kyselemässä kaukaiselta läntiseltä asemalta, mutta olimmekin kuulema paikalla väärinä päivinä! Länkkärien luukun takana istuva nainen kertoi tyynesti että meidän olisikin pitänyt olla paikalla viisi päivää aikaisemmin ennen junan lähtöä, tai kolme, tai ehkä jotain. Takseihin meni pienehkö omaisuus, joka se olisi tietysti jostain muusta myöhemin pois.

Lopulta saimme hankittua junaliput toiselta, itäiseltä juna-asemalta, joka sijaitsikin aivan lähellä keskustaa. Länkkäreille oli sielläkin omat luukkunsa. Ensimmäisen takana istuva nainen kertoi että tälle 2450 km matkalle olisi jäljellä enää 3 istumapaikkaa. Yllättäen lipunmyyjä paiskasi luukun kiinni, ja lähti ilmeisesti syömään. Seuraavalta luukulta kyseltyämme selvisikin että viellä olisikin jäljellä muutama makuupaikka. Kaupat tuli (400juania= 40€.) Iloksemme saimme rahastakin aivan liikaa takaisin, matka ei maksanut juuri mitään.

TAMACOTSHIT

Tässä junassa olikin aivan tavaton hyörinä, juna oli täynnä kuin sillipurkki. Ovet ja ikkunat olivat auki yötä päivää, ja veto tietysti sen mukainen. Jos ei kännykät tai hakulaitteet soineet, niin sitten piipitti iki-ihanat tamagotshit, meteli oli ihan painajainen. Piti silti vain yrittää nukkua, tai tuijottaa ohi lipuvia riisipeltoja, joita niitä tuntui riittävän loputtomiin. Jokainen pienikin pläntti puski jotain syötäväksi kelpaavaa.

HÖYRYVETURILLA

Eräs 600 kilometrin etappi matkattiin höyryveturin vetämänä, ylämäissä meinasi pannuista vallan loppua puhti. Kuulimme että täällä valmistetaan edelleenkin höyryvetureita. Junan käytävillä kierteli nainen ruokakärryineen, ostin häneltä kanaa ja aina sitä samaa mautonta riisiä. Siihen ei koskaan oltu lisätty suolaa. Syömäpuikoilla oppii sorkkimaan ruuan suuhun päin yllättävän helposti. Syömäpuikkoja kuluu täällä päin olletikin miljardeja päivässä.

KAPITALISTIEN TYYSSIJA

Vihdoin Quantshoussa, miljoonakaupunki jossa hienot mersut, Ferrarit ja muut kalliin näköiset menopelit puikkelehtivat pilvenpiirtäjien lomassa. Seutu on Kiinan vaurainta aluetta, HongKongiin on noin 100 kilometriä. Ei käyty siellä vaikka mieli tekikin, matkabudjettimme ei sietänyt moista mutkaa. Pian englanti luovuttaisikin HongKongin hallinnon takaisin Kiinalle, joka se olikin vuokralla, 99 vuotta.


MYRSKY JA HAAVIJAT

Seuraavana päivänä iski myrskyn tapainen. Katulamppuja poksahteli tuulen voimasta, ja näin kun yhdestä puusta tippui iso oksa miehen päähän. Mies jäi siihen kadulle makaamaan, muutama ohikulkija riensi onneksi auttamaan parkaa. Sain kauniilta kiinalaistytöltä pikakurssin kuinka CocaCola kirjoitetaan Kiinalaisilla harakanvarpailla. Seurasimme myöskin kuinka ukot haavivat pitkävartisilla haaveillaan Min Jiang joesta kalaa, pitkärunkoiset paatit seilasivat taukoamatta ylös ja alas virtaa.


ELÄIMELLISTÄ MENOA

Vanhat rakennukset saivat näemmä täälläkin väistyä satakerroksisten pilvenpiirtäjien alta. Rakennustelineet oli tehty bambusta, jotka katosivat ylös sumuun! Quantshoun sivukujilla ajauduimme suurelle markkina-alueelle. Kaupan näytti olevan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pelkästään potenssinkohotustuotteita hallitolkulla, suurissa säkeissä, käärmeennahkoja, mitä liekään esineitä, hajuja, purnukoita, kippoja ja kappoja, veisteltyjä jotakin, kappaleita, juuria, kuivattua sitä ja tätä, ties vaikka mitä ihmeellistä.

Eläimiä oli ahdettuna aivan liian pieniin häkkeihin, ja niitä kohdeltiin silmin nähden varsin välinpitämättömästi. Kilpikonnia heiteltiin ilman halki korista toiseen, linnut rääkyivät, halkaistuja koiria ja mitä liekään roikkui lihatiskien yläpiolella, väsyneen näköiset kissat ja ketut vinkuivat apaattisina häkeissään.

Kaikenlaista meren elävää kuhisi suurissa sammioissa, pienemmistä laatikoista löytyi kirjava joukko hyönteisiä, liskoja, apinoita ja rottia, ym. Seurasin kun eräskin nainen otti sammiosta ison kalan, leikkasi kalan selästä ison palan veitsellään ja heitti kalan takaisin sammioon uimaan.


SYÖKÄÄ KOIRAA

Seuraavaksi junalla Nanningiin, joka oli viimeinen iso kaupunki ennen Vietnamia. Iltapimeässä erään ruokapaikan katupöydässä istui pari länkkäriä, he vinkkasivat meitä istumaan ja pyysivät auttamaan pöydällä olevan ruokavuoren syömisessä. Olivat tilanneet kuulemma vahingossa kalliin aterian tuplana. Autoimme tietenkin nälkäisinä ruuan tuhoamisessa, jossa lihaa oli myös runsaasti. Syötyämme miehet kysyivät, arvatkaas mitä liha oli, no mitä, se on sitä koiraa. Okei, kiitos tiedosta, ihan hyvää nam. Otin valokuvia grillivartaassa pyörivistä koirista häntä pystyssä.

KIINALAISET TIETÄVÄT ASIOITA

Nanning on aika tyly ja epäsiisti kaupunki. Olimme ilmeisesti ainoat länkkärit paikalla, sateessa ja jatkuvan tuijotuksen kohteena. Täällä sinua tosiaan tuijotetaan koko ajan. Kun syöt jossain, niin kerranakin siihen tuli kymmenen miestä, ottivat penkit alleen ja tuijottivat meitä koko ajan naureskellen. Yleisissä vessoissa sama juttu, (sellaisia halleja joissa ei ole mitään yksityisyyttä, ihmiset kyykkivät paskalla avoviemärin päällä ja lueskelevat lehtiä) Tee siinä sitten tarpeesi rennosti, kun sata silmäparia tapittaa herkeämättä. Täällä kun varmaksi tiedetään, että länkkärillä on puoli metrinen kalu ja aids. Tämäkin fakta on luettu sanomalehdestä aamutarpeilla.

Polkupyörän korjaajat työskentelivät katujen varsilla, kadulle kaadettuna oli jos jonkin näköistä venttiliä ja mutteria. Yhdellä kadulla myytiin kuolleita liskoja syötäväksi, edelleen kadulle kaadettuna. Eräällä sivukadulla taas työskenteli katuhammaslääkäri, asiakas istui parhaillaan suu auki kohti taivasta.

VÄÄRÄLLÄ RAJA-ASEMALLA

Kiinakin loppuu joskus, viimeiset 4 tuntia ajettiin bussilla rajakylään, välillä ensin korjattiin rikkoutuneita syylärinputkia. Kyläpahasessa neuvottelimme tuk-tuk mopokuskin kanssa, josko hän heittäisi meidät sopivalla, yhdellä eurolla rajalle, okei sovittu. Lopuilla juaneillamme ostimme viellä radion ja taskulaskimen.

Muitakin tuktuk-kuskeja tuli siihen sitten selittämään, ja matkamme hinta nousi yllättäen moninkertaiseksi. Jääräpäisesti pidimme kiinni sovitusta hinnasta, ja lopulta meitä sitten vietiin, mutta vietiin ihan väärään paikkaan, josta länkkärit eivät päässeetkään rajan yli.

Höpöteltiin siinä sotilaiden kanssa niitä näitä, vihdoin joku heistä älysi ottaa puhelun, ja jo tunnin kuluttua tuli taksi joka parilla taalalla heitti meidät oikealle raja-asemalle. Tullissa olisi viellä kuulunut maksaa 10 juania maksava rajan ylitysmaksu. Mutta jussit olivat loppu, ei maksettu, hyvästi ja näkemiin.

RALLIA VOLGALLA

Lonelyplanet-oppaasta luimme, että juurikin tämä Kiinan ja Vietnamin rajanylityspaikka olisi kenties yksi maailman hankalin ylitettävä. Täällä kerjäät ikävyyksiä, saatat jäädä rajavyöhykkeelle pyörimään vaikka loppuelämäksesi. No ne jutut olivat vain juttuja. Sen helpompaa rajan ylitystä ei olekkaan. "Suomi hjuva,Vietnam hjuva".

Tullimiehet naureskelivat tobin nimeni nähtyään, sitten vähän päähän taputeltiin ja kerrottiin että herroille olisi musta Volga valmiina kuljettamaan 4 tunnin matkan päähän Hanoihin, vaivaiseen ryöstöhintaan, 40 dollaria. Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä väsyneenä kälyseen tuppukylään. Eikun baanalle.

Hetken kuljettuamme vaihtui alle uudempi, valkoinen Volga, ja rattiin istahti ilmeisesti paikallinen Mika Häkkinen. Tie oli kapea ja kuoppainen, täynnä pyöräilijöitä, autoja ja kaikenkarvaisia tavarankuljettajia kärryineen, hulluna naurava kuskimme kaasutteli menemään silti satasta. Illan siinä tummuessakaan vauhti ei tippunut.

Olimme ilmeisesti joutuneet Vietnamilaisen kilpailuun, kuka ajaa nopeimmin turistin kiinan rajalta Hanoihin. Lopuksi kuski viellä ajoi kaupunkiin punaisen joen ylittävän rauatatiesillan raiteita pitkin, klonk klonk ja huh huh.

POMMIKONEITA JA GILJOTIINI

Sää lämpeni vihdoin pariin kymppiin, sai sentään jo takin heittää pois. Hanoi, 6 miljoonan asukkaan melko rähjäinen ranskalaistyyppinen kaupunki (Ranska oli joskus täällä). Ilman karttaa ei helpolla selviä missä on, kadut ovat saman näköisiä ja menevät ristiin rastiin ilman ruutukaavaa. Kävimme parissa suuressa sotamuseossa, toinen, "Voiton museo" oli täynnä propagandistisia kertomuksia ja sotaromua todisteina siitä kuinka kovaa amerikkalaiset lyötiin. Pihalla lojui B-52 pommikoneiden jäännöksiä, monenmoisia pommeja, ohjuksia ja monelaista rautaromua.

Toisessa museossa oli lentokoneita, mm. venäläisiä migejä. Yhden ohjaamoon pääsin istumaankin, sinisessä ohjaamossa oli hanikoita ja nappeja älytön määrä. Pihalla seisoi suurikokoinen helikopteri, jonka sisään olisi voinut ajaa vaikka linja-auton. Vankilamuseossa oli mm. 4 metriä korkea giljotiini, hyytävä laite, jota oli oikeasti joskus käytetty.

YLIHINNOITTELUA

Olimme huomattavsti rentoutuneempia Kiinan jälkeen. Vietnamilaiset ovat eri maata kuin kiinalaiset. Nämä eivät tuijota, ovat todella ystävällisiä, ja moni puhuu myös hyvää englantia. Mutta ärsyttävyyteen asti yliinnokkaita kaupittelemaan. Koko ajan joku vinkkaa tai nykii hihasta ostamaan, ja poikkeuksetta sikamaiseen ylihintaan. Osta vaikka postikortti, voi hyvin olla että maksoit 10 kertaisen hinnan. Yhdestäkin sukkaparista hieroimme kolme varttia kauppaa, lopulta saimme sitten 5 paria ensimmäistä pyyntöä halvemmalla.

SUOMALAINEN PUHELIN

Ruokailutavat olivat ällöttäviä joissain käymissämme ruokapaikoissa. Kaikki ylimääräinen syljettiin lattialle, joka oli aterioinnin jälkeen mustanaan simpukan, tai jotain nilviäisten kuoria, melko erikoista käytöstä. Hotellihuoneessamme oli hauskana kuriositeettina Suomesta, lienee kehitysapuna tuotu puhelin. Vanhan punaisen laitteen kyljessä loistivat suomalaiset poliisin ja ambulanssin numerotarrat vuodelta -66.

LIIKENNEKULTTUURIA JA HISTORIAA

Liikenteen kanssa sama juttu kuin muuallakin aasiassa, kaikkea liikkuu koko ajan yhtenä patjana. Tien ylitys on kamikaze-lentoa jonka vain toivoo onnistuvan autojen hipoessa molemmin puolin persusta. Punaisen joen ylittävä 500 metrinen silta näytti olevan romahtamaisillaan, ruosteiset, ohuiksi lehdiksi syöpyneet metallipalkit värisivät kun junat kolkuttelivat sillan yli.

Eräässä tunnetussa sodassa amerikkalaiset pommittivat tätäkin siltaa 40 kertaa, ja aina silta kuitenkin korjattiin. Ehtoolla otimme kierroksen riksalla, polkypyörän edessä oli kaksin istuttava sohva, olipas se hauskaa kyytiä ;D

MAISEMAT PARANEE, KAMERA HUKASSA

Laosin viisumia (45USD) odotellessamme luimme mielenkiintoisen retki-ilmoituksen hotellin seinältä. Retkelle näytti ilmoittautuneen pari suomalaistakin, ja ilmoittatui sitten kaksi lisää. Lähdimme Gat-ba saarille, jotka lohikäärme on tarinan mukaan muovannut pyrstöllään. 6 tuntia kuoppaista tietä läpi riisipeltojen ja tasankojen satamakaupunkiin. Aamulla hotellissa hyvin nukutun yön jälkeen hypättiin isohkoon veneeseen, jota kovaääninen kalkattava kone lähti viemään kohden kaunista luonnonsuojelualuetta.

Paikalliset ajoivat pienillä veneillään ohi kaupaten juuri pyydettyjä katkoja ja kaloja. Saaret olivat aivan merkillisen malliset tornit, jotka nousivat vihertävästä vedestä kuin pilvenpiirtäjät, kauttaaltaan puiden koristamina. Helppo uskoa niitä lohikäärmetarinoita. Hukkasin kamerani jo Hanoissa, joten eipähän tarvinnut tallentaa näitä upeita maisemia.

Illalla Gat-baan kahvilassa lauloimme karaokea muiden suomalaisten kanssa, ilo maksoi 20€, kun alun perin piti olla ilmaista. Kävimme patikkaretkellä läheisellä korkealla kukkulalla, ylhäältä avautui upeat maisemat lohikäärme merelle. Irrotin vuoren laelta kauniin harmaan kiven matkamuistoksi. Nautittava 2 päivän Gat-Baan retki maksoi varsin vaatimattomat 42 dollaria.

Paluu Hanoihin, josta hukkaamani kamerakin lopulta löytyi, tutusta kadun varren ruokalasta. (Myöhemmin suomessa kuvat kehitettyäni huomasin että filmirulla oli täynnä ruokalan porukan hölmöjä perhekuvia ;D)

KALLISTA KYYTIÄ

Seuraava maa, Laos. Ihmiset kertoivat meille että sinne ei kannata mennä bussilla, melko varmaan teidät ryöstettäisiin, ties mitä kamalaa tapahtuisi. Siispä otettiin lento. Uudessa Fokker-70 koneessa oli hieno kyyti, pääsin käymään ohjaamossakin. Matk Vientianeen maksoi 100 euroa, joka oli huomattavan iso summa vain 500 km. matkasta.

PÖLYÄ SEKÄ VÄÄRENNÖKSIÄ

Lähestyessämme pääkaupunkia, näytti että siellä on vain pelkkää viidakkoa. Ylhäältä näkyi Megonk-joki, pari tietä ja muutama tölli. Ja eipä siellä sitten paljon muuta ollutkaan. Kaupunkiin tulee 6 lentoa päivässä. Näkymät on astetta kurjempaa, Laos on yksi köyhimpiä valtioita.

Yön vietimme rotankolossa hintaan 7 dollaria, huoneessamme oli kirkuvan siniset seinät. Suihkusta ei tullut vettä, ja viemäri kuhisi mustanaan hyttysiä. Kaupungilla oli kaksi kauniisti koristeltua Buddhan temppeliä, joita munkkipojat verkkaisesti restauroivan huterilta telineiltään.

Vuokrasimme polkupyörät nähdäksemme enemmän, parissa tunnissa olikin sitten nähty mitä oli nähtävissä. Mopot ja skootterit olivat suosituimpia kulkuvälineitä, autoja aikalailla harvemmassa. Ruoka oli hyvää hämyisessä ravintolassa, joka oli myös muutaman paikalla olevan länkkärin suosiossa. Jalokivikaupassa oli hirveä määrä ties mitä jalokiviä, mutta hinnat varsin kovat, ehkä ne kivet oli aitoja. Ostin HardRockCafe/Vientiane T-paidan, hintaan 1 euroa, mutta ei siellä sellaista cafeeta missään ollut.

BANGBANGKOK

Seuraavana päivänä suuntasimme Thaimaahan. Odotimme Bangkokin bussia 11 tuntia ankarassa auringon paahteessa. Matka kesti 20 tuntia. Normaalisti matka ei kestäisi läheskään näin pitkään, mutta kuskimme oli joka kylässä vähintäinkin tunnin kadoksissa.

Miljoonakaupunkia halkovat suuret kanaalit. Kävimme ajelemassa isoilla pystynokka veneillä, joita liikuttaa tehokkaat ja kovaääniset V6-moottorit. Potkuri on viiden metrin varren päässä ja vesi pärskyy korkealle. Eräässä mutkassa kuulimme veneen pohjasta kovaa pauketta, vesi kuhisi mustanaan isoja kaloja, jotka siinä hakkasivat päätänsä veneen pohjaan. Ihmisiä peseytyi kanaalin vedessä, joka ei juurikaan näyttänyt kovin puhtaalta tai ainakaan terveelliseltä.

Heitin juomapullosta sen rinkulan kadulle joka irtoaa kun kun korkin aukaisee. Poliisit olivat saman tien niskassani kiinni ja syyttivät roskaamisesta. Minut vietiin syrjemmälle ja sanottiin että tälläinen roskaaminen maksaa 100€. Esitin viatonta että tyhmää ja selvisin lopulta ensikertalaisena 10 € sakoilla. Maksettuani mainitsin että on tämä jännä homma, kun sivukadulla on heti vieressä kaikenlaista roskaa puoliväliin säärtä. Sakkokuitin kehystin kotona.

TANSKALAISET

Keskustassa törmäsimme yllättäen Tanskalaiseen nuoreen pariin, jotka siperianjunassa suihkuamme lainasivat, maailma on pieni. Emme meinanneet ensin edes tunnistaa heitä, kun talviset vaatteet olivat vaihtuneet kevyisiin kesäkamppeisiin. Nuoripari kertoi olleensa vähällä kadottaa kaikki matkalippunsakin jossain selkkauksessa. Uuteen-Seelantiin olisi kuitenkin vielä matkaa. Iloisia ihmisiä, jotka toivottavasti vielä pääsevät maapallon ympäri ja takaisin kotiin kertomaan galaksin kokoisesta siperiasta.

SAARISTOLIPUT ROSKIKSEEN

Lentoani Suomeen odotellessa matkasimme viikoksi KhoSamet saarelle ansaitulle lepolomalle hiton pitkän reissaamisen päätteeksi. Kun KhoSametin liput ja laput oli ostettu, heitin ne ajatuksissani kadun varren roskikseen. Parin tunnin päästä piti lähteä matkaan, eikä lippuja ollut missään. Juoksin kiireesti takaisin kapeille kujille, ja löysin kuin löysinkin roskiksen johon liput nakkasin. Ne olivat onneksi tallessa, juuri sinne kipatun kyönän alla.

BANANA-ARSKA

KhoSametilla oli varsin leppoisa meiniki, uimme, sukeltelimme ja rentouduimme. Muutamaan hyvään tyyppiin tutustuttiin, esim. Suomalaiseen bananabar Erkkiin. Eräänä päivä huomasin 2 metrisen vaalea hiuksisen Tartzanin kävelevän rannalla, suuri bananabar kyltti selässään. Sanoin kaverilleni että "tuon on pakko olla suomalainen". Myöhemmin selvisi että niinpäs olikin, tyyppi vietti talvet thaimaan lämmössä pientä kuppilaa pitäen. Nukuin yhden yön paikan terassilla, sata geggoliskoa tuijotti herkeämättä roikkuen katosta.

AEROFLOT SEKOILEE

Rentouttavan viikon päästä soiteltiin lentoni varmistusta Moskovaan. Ääni puhelimesta sanoi että :, "Aeroflot Moskovaan lähtee juuri nyt ja teidän pitäisi olla jo koneessa". AIJAHAS...Koneeniko siis lähtisi kahta vuorokautta aikaisemmin mitä alkuperäisen suunnitelman mukaan piti lähteä ;D " Ei se kuulkaas näin toimi, koittakaas vielä ja pysytäänpäs siinä alkuperäisessä suunnitelmassa".

Aamulla ostin viimeisillä rahoillani vaatimattoman aamiaisen, sen tarjoili hauska hulvattoman ylikohtelias tarjoilija, jolle ei voinut olla hymyilemättä. Taskussani oli enää kyytilippu Bangkokiin ja lentolippu kotiin, tuliaiset täältä saivat siis jäädä ostamatta.

Hyvästelin matkakaverini, joka jatkoi täältä matkaansa Filippiineille. Annoin roskista kaivetun taksikuitin bussikuskille. Ruskettunut levännyt länkkäri sai tällä kertaa mukavan nopean kyydityksen lentoasemalle aivan uutta moottoritietä pitkin Bangkokin kattojen yläpuolella. Paluulennon hinta Moskovan kautta Helsinkiin oli jotain 200 euroa, kallis.

NORMI -28 C

Venäläisessä Iljusin-300 jumbossa oli pelottava kyyti. Afganistanin yläpuolella tuli kovat turbulenssit. Kone vatkasi ja ravisteli niin että pelkäsin jo moottorien tippuvan. Runko taipuili sivusuunnassakin kuin kala. Nukuin lattialla viltin alla puolityhjässä koneessa, 11 tuntia ja taas Moskovassa, pakkasta vaivaiset - 28 C.

SUOMIPOIKA JA POMMIKONE

Moskovan lentoasemalla tapasin suomalaisen, jonka Battajan loma oli loppunut nolosti. Oli ollut jonkun tytön kanssa, ja tämä hyväkäs oli loikannut niin innoissaan päälle että kylkiluita oli mennyt poikki ;D Moskovasta lensin vanhalla pommikoneella Hesaan, kyllä. Koneessa oli viellä lasinen tähystyskupukin keulassa. En tiedä mikää tää juttu oli. Tupolev lähti nousukiitoon siivet lumessa ja jäässä, ei paljoa piitattu. Lattian mattokin oli hävinnyt aikojen saatossa, ja penkit lonksuivat ees taas, pelotti enemmän kuin mikään koko reissulla.

MOSKIITON PUSU

Budjetti tälle pitkähkölle matkalle oli vaatimattomat 2500 euroa. Se ei ole paljon, sainhan kaupan päälle Peginkiläiseltä moskiitolta pusun silmien väliin sillä seurauksella, että silmieni väliin nousi kananmunan kokoinen patti, joka sittemmin veti silmät niin vinoon että näytin ihan kiinalaiselta viikon päivät. Sulauduin siis ainakin siltä osin aasialaisten suureen joukkoon, mutta nenää ei, sitä ei mitenkään saanut piiloon. Laihduin matkalla 10 kiloa, kotona tuntui että voisin kävellä vaikka kuinka ja paljon, eikä tunnu tasan yhtään missään.

Kiitos matkaseurasta ! Junamatkojen junamatka, Trans-Siperia, infoa ja hintoja > https://travels.kilroy.fi/kuljetus/junamatkat/trans-siperia

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

KIITOS! Olipa mahtava "matkakirja".

Ihan lumoavia kuviakin löytyi.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Ole hyvä Elle ;) Minulla on ainoastaan 10 kuvaa trans-siperia osuudelta.
Tuollaistahan siellä oli, hakukoneen tuloksina > http://bit.ly/2DJrFgp

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tältä näytti trans-siperia vuonna 1976:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83199-trans...

terveisin,
Baikal-uimarikerhon jäsen

P.S. Nykyisin voi tehdä virtuaalimatka, joka kestää yhtä pitkään kun itse matka eli reilu viikon (linkki löytyy blogista)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #3

Ok, kiitos hyvästä tarinasta baikalin uimarille ;D Virtuaalimatka oli, olihan se semmonen ;D

Video junailusta jos jotakuta kiinnostaa, puuduttavaa klonksutusta piisaa > https://www.youtube.com/watch?v=kg9kMQ_iR0I

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen Vastaus kommenttiin #3

Ja Ilmarille myös kiitos matkakertomuksesta sekä kuvista. Matkasi onkin ajalta jolloin kaikki oli vielä toisin ja kunnon neuvosto-venäläinen meininki.
Sinulla taitaa olla tuo vennään kieli hallussa, joten se tekee kaiken helpommaksi ja syventää kokemuksia.
Sama matka nyt olisi varmasti aikalailla erilainen.

Kurkkasin myös tuosta matkasta Volgalla+++. Kunnon jousitus takaa keinahtelevan kyydin - oletan. Eikös Volga ollut sellainen pehmeästi eteenpäin vaappuva kulkupeli?

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Kurkkasin tänne ja löysin junajuttusi. Kiitos. En ehdi nyt lukea kuin alkua - luen myöhemmin ajan kanssa - mutta kiinnostavalta vaikutti. Sinulla on hyvä "tatsi" ja kerrot letkeästi ja muisti pelaa. Joskus aika karsii turhaa yksityiskohtaisuutta ja tarina "kristallisoituu".

Kun mainitsit, että kirjoitit pyynnästäni, niin lukijoille tiedoksi. Kaikki alkoi siitä, kun kirjoitin tänne Vapaavuoroon jutun "Punainen sohva hytissä Nro 6", joka liittyi Rosa Liksomin Siperian matkasta kertovaa kirjaan sekä samasta aiheesta kertovaan ranskalaisen Michèle Lesbren kirjaan "Punainen sohva". Kommentoit sitä ja lupasit julkaista kertomuksen Siperian-junamatkastasi.
Äskettäin kommentoit juttuani Puheenvuoron puolella, jolloin muistutin lupauksestasi. Lukijoita jutulla varmasti on ja nythän sinulla on tässä valmista tekstiä, kun aikanaan kirjoitat muistelmasi.

Aikoinaan piti tehdä tämä matka, mutta sitten länsi veti puoleensa ja aikaa kuluin Atlantina takana, enkä päässyt Siperian junaan enkä Intiaan. 2000-luvulla olen reissanut Aasiassa. Junamatkoista kiintoisimpia oli vuoristojuna Myanmarissa ja pohjois-Vietnamissa Hanoista Kiinan rajalle. Katselin raja-asemaa, mutta viisumi puuttuin.

Edelleen mietitään ko. juna matkaa kaverin kanssa, mutta aina on jotain velvollisuuksia. Ja haitanneeko tuo, jos se jääkin vain haaveeksi viskilasin ääressä.

Hieno juttu. Tuli mieleen Paul Theroux`n Suuri junamatka (Kiskot vievät Aasiaan) -kirja. Kiitos. Tsemiä.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kiitos paljon Matti maailmanmatkaaja mukavasta palautteestasi! Olet vissiin olllut samalla raja-asemalla Vietnamissa kuin minäkin. Ettäkö muistelmat, huh huh, niiin paljon kaikkea on elämän aikana kaikkea tapahtunut, että no miksei ;D

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Noniin, nyt ehdin lukemaan rauhassa juttusi lopun. Manio tarina, kivan rennolla tyylillä, runsaasti veikeitä yksityiskohtia, havaintoja ja sattumuksia. Jutusssa saa tuntuman miltä tuntuu, kun saapuu ensi kertaa kielitaidottomana Kiinaan ja Pekingiin.

Olen kuullut, että juuri tuo tekemäsi matka Pekingistä Kantoniin ja sieltä Vietnamin rajalle on paikoin koettelemus, etenkin jos pysähtelee välillä; kyltit ja ruokalistat ovat vain kiinaksi ja englantia ei puhuta. Pitkäneniä ihmetellään.

Kiinan raja-asema Vietnamin puolella oli Lao Cai. CatBa-saari ja CatBa-city sekä Halongbay ovat tuttuja paikkoja kuten myös Hanoi. Itse vietin aikaa Kiinan rajalla vuoristossa, jossa on runsaasti vuoristoheimoja. Pohjoisen vuorilla Vietnam muuten jouti vielä kahnauksiin ja taisteluihin Kiinan kanssa sen jälkeen kun USA:n joukot olivat poistuneet ja rauha allekirjoitettu. Vietnamissa asuu kovia kokenut kansa.

Vielä kiitos mielenkiintoisesta jutusta, joka kertoo, että aina sattuu ja tapahtuu kun lähteen. Paljon sulle olikin sattunut... kadonneita matkalippuja ja kameroita ja niiden löytymisiä... Reisussa on kiva käydä ja kotiin kiva palata.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kiitos paljon ;D Kieltämättä matka kiinan halki oli rankka, henkisestikin, seuduilla missä ei juurikaan muita länkkäreitä tavannut. Oli muuten muistaakseni Pingxiangista mistä mistä tulimme Vietnamiin, ei lähelläkään Lao Caita.

Halongbaylle haluaisi joskus viellä tarkemmin tutkimaan, jos sais niitä kuviakin. Kovia kokenut kansa on Vietnam. Unohtui tuosta jutusta heidän hokema, kun kyseltiin maailmanmenosta, "raha hyvä, usa hyvä". Tuo "usa hyvä" jokseenkin kummeksutti.

Seuraavaksi kirjoitan puhtaaksi yhden aiemman kiinan matkamme, joka suuntautui mm. Yunnanin maakunnassa sijaitsevaan upeaan "Tiikerin Loikan Rotkoon". Kuvia https://bit.ly/2pwBZ7k

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset