Eka kerta Telluksella, jännää... Tiedän ainoastaan että en tiedä

Matka Shangri La han

  • Walnut Carden Village
    Walnut Carden Village
  • TLG rotko, näkymä etelään päin
    TLG rotko, näkymä etelään päin
  • TLG rotko, näkymä pohjoiseen
    TLG rotko, näkymä pohjoiseen
  • Patikointimatkalle osui hieno vesiputouskin
    Patikointimatkalle osui hieno vesiputouskin
  • Walnut Carden Village
    Walnut Carden Village
  • TLG polun huikeimpia kohtia
    TLG polun huikeimpia kohtia

SHANGRI LA JA TIIIKERIN LOIKAN ROTKO heart
(Matkalla Jaska & Jalle)

 


TAIKAKALU AUTTAA AINA

Oli vuosi ysikuus. Yhteyslennolta Turusta Helsinkiin toinen repuistamme jäi koneeseen. Neljän tunnin aikana reppu kävi kahdesti Tampereella. Saimme sen onneksi ajoissa haltuumme, ja puuduttava 12 tunnin lento Bangkokiin alkoi aikataulussaan.

Edestakainen lentolippu Bangkokiin maksoi 800 euroa, jatkolento lounaiskiinan Kunmingiin 120€. Bangkokissa vaihdoimme Kiinan lentoyhtiön vanhaan Boengiin. Korkeuksissa toinen matkustajakone lensi ohitsemme huomattavan läheltä lähes samassa lentotasossa.

Hieman ennen Kumningiin laskeutumista viehttävä lentoemäntä ojensi onnistuneen laskun varmistamiseksi jokaiselle matkustajalle pienen hauskan näköisen "taikakalun". Lasku onnistuikin oikein hyvin, ja vaikka nyt emme olekaan kovin taikauskoisia, oli se ihan hauska kokemus.



KEVÄINEN KUNMING

6 miljoonan asukkaan Kunming sijaitsee vajaan kahden kilometrin korkeudella, ja on Yunnanin maakunnan pääkaupunki. Kaupunkia kutsutaan "ikuisen kevään" kaupungiksi, koska ilmasto täällä on ympäri vuoden mukavan lepposa. Pilvenpiirtäjiä, slummeja, tungosta, pakokaasua, hälinää ja taas tungosta, kuin vain kusiaispesään olisi tullut.

Vastassa oli täällä opiskeleva suomalainen opiskelijanainen. Hän tunsi hyvin paikalliset systeemit, ja ymmärsi että puhui kohtuullisen hyvin pǔtōnghuà, siis mandariininkiinaa. Hän lähti meidän matkaamme. Kenelläkään ei ollut mitään suunnitelmaa, kunhan nyt vain katsellaan vähän Kiinaa.
 


TIPPUKIVILUOLIA JA KIVINEN METSÄ

Parin päivän kuluttua selvittyämme pahimmasta kulttuurishokista, lähdimme pikkubussilla "kiviseen metsään", Stone Forestiin, joka on yli 400 neliökilometrinen kokoinen hieno karstimaa-alue. Istuimme takapenkillä. Eräältä pysäkiltä kyytiin tuli varsin isokokoinen kiinalainen sotilas nuoren oloinen tyttö kainalossaan, sinne viereemme takapenkille pussailemaan. Okei.

Miltei jokaisella täällä näkemmällämme ihmisellä oli mukanaan kannellinen lasipurkki, purkissa oli teetä. Purkeista hörpittiin ahkerasti teenlehtien pyöriessä tummassa nesteessä.

Loppumatkasta pysähdyimme ihastelemaan suurta tippukiviluolastoa, Swallow Cavea. Reitti kulki satoja metrejä maan sisällä ahtaissa hämärissä käytävissä, sinne tänne asennetut räikeän väriset valot loivat luolaan epätodellisen tunnelman. Muodokkaat aina 15 metriset tippukivet herättivät tosiaan ihastusta. Kyltissä luki että kivet kasvavat ylhäältä valuvan sadeveden liuottamasta kalkista ainoastaan 0,03 mm. vuodessa.

"Kivistä metsää” emme lopulta menneetkään katsomaan, mikä jälkeen päin on harmittanut. Syynä se, kun meitä ei mitenkään informoitu alueelle pääsystä, ja sekin, kun olisi pitänyt maksaa 20 juanin pääsymaksu. Niinpä säästimme senkin rahan ja ruokailimme. Illalla takaisin Kumningiin.


 

TOISIN,AAN AJATTELIJA

Tutustuimme muutamaan länsimaalaiseen opiskelijaan jotka asuivat talossa jonka vierestä siat juoksentelivat valtoimenaan, haju oli melkoinen ja sontaa kengissä. Kerran juodessamme päiväteetä kadun varren paikassa, pöytäämme istahti kiinalainen nainen. Kerrottuaan jonkin aikaa tarinaansa, hän tarjosi meille paksuhkoa paperinippua, jossa olisi tärkeitä dokumentteja Kiinan harjoittamista ihmisoikeus rikkomuksista.

Nainen toivoi että ottaisimme dokumentit ja veisimme ne suomeen julkaistavaksi. Ohikulkijat mulkoilivat meitä hieman kiukkuisen oloisesti, tunnelma oli jännittynyt. Emme suostuneet naisen pyyntöön, meillä olisi varmaan muutakin tekemistä. Eikä jutut papereissa äkkiseltään katsottuna olleetkaan ehkä edes sen arvoisia, että olisi kannattanut ottaa riski.



LÄNKKÄREIDEN AJANVIETETTÄ

Kolmenkymmenen länkkäriopiskelijan kanssa teimme seuraavana päivänä retken lähivuorille. Siellä jokainen joutui esittäytymään kuka ja mistä oli ja miksi oli. Olutta nautittiin esittelyn aikana vitsikkäästi sinisestä pissapotasta. Ja kun oma esittely oli ohi, loppu olut heitettiin kaaressa pään yli itään. Paluumatkalla bussissa oli varsin hillitön tunnelma, ja ehtoolla jatkot soittoruokalassa hyvän bluesin säestyksellä.


 

"SLEEPPERI"

Parin päivän kuluttua siitä lähdimme bussilla luoteeseen, kohti ChuXiongia jne. Matkaa taitettiin melko rauhallisesti kuoppaisia teitä pitkin "sleeppereissä". Busseissa joissa matkustajille oli vain pelkkiä sänkyjä. Kiinalaiset tupakoivat ahkerasti, ja muutamat herrat naukkailivat pulloistaan kirkasta naureskellen kovaan ääneen meille isonenille. Naureskeltiin takaisin heidän typerälle käytökselleen.

Harvakseltaan koko rötvälerotla pysähdyttiin pissalle, siihen vain tienlaitaan, kaikki komeasti rivissä loroteltiin kaaressa menemään. Eräällä asfalttitien pätkällä oli satanut vettä, laskimme ainakin 30 kolaria muutaman kilometrin matkalla. Ei taida olla kaikissa autoissa renkaat ihan viimesen päälle. Pari rekkaa oli viereisen rotkon reunalla, kun yöllä pysähdyimme pimeälle kukkulalle syömään tulikuumaa haljua kanakeittoa.



DALI JA SAVIUURNAHAUDAT

Huonokuntoiset tiet ja jouseton bussi tekivät häijyä selälle, sängyissä oli kertakaikkiaan huono matkustaa. Lopulta ansaittu levähdys kaunissa Dalissa. Dalin historia alkaa vuodelta 1382, Ming-dynastian ajalta, alueella on kuitenkin asuttu yli 3000 vuotta.

Hotellin varattuamme lähdimme tutustumaan lähivuorella sijaitsevaan munkkiluostariin. Luostarille vievälle hiihtohissille pääsi hevoskyydillä. Pahaa teki kun kuski pieksi hevostaan jolla ei oikein riittänyt ruutia vetohommaan.

Ylhäältä aukesivat upeat raikkaat maisemat. Dali levittäytyi allamme pitkulaisen sinisen järven rannalla. Luostarirakennukset olivat hienon värikkäitä, tyypillisine kiinalaisine posliinikattoineen ja kaariräystäineen. Ylhäällä oli yön aikana satanut lunta joka sitten siinä päivän lämmetessä rapisi puista alas, niskaan. Paikalla oli myös armeijan komppania, lumisotasilla.

Alas tullessamme kiinnitimme huomiota vuorenrinteisiin, joka oli täynnä pieniä hautoja, sellaisia saviuurnia pienissä luolissa. Ihmisiä käveli märässä hangessa ylös temppelille, alhaalla ei ollut lunta, lämpötila siedettävät +15.


 

JAKKIA JA KÄÄRMEJUOMAA

Illalla söimme täysinäisessä melko hämärässä ravintolassa. Kaverini tilasi hupina jakkipihvin, pihvi oli kivikova. Kahdesti pihviä paistettiin lisää mutta ei se siitä kypsynyt miksikään. Pyysin saada tiskillä olevasta metrin korkeasta pullosta juomaa, pullo oli täynnä käärmeitä. Sen drinkin jälkeen on energiaa riittänyt.

 

LIJIANG OLD TOWN

Aamulla matka jatkui täpätäydessä bussissa kohti Shangri Laan aluetta, Lijiangiin. Seutu on naxien asuinseutua, jotka ovat eräs Kiinan pienin vähemmistökansa, oman kielen ja kulttuurinsa kanssa. Kiinassa on 56 virallisesti tunnustettua kansallisuutta. Kaupungissa on upea Lijiang Old Town. Vanhakaupunki on 800 vuotias ja kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Kiinalainen rakennusperinne on yksinkertaista, mutta samalla monimutkaista toistaen itseään yksityiskohtia myöten tunnistettavan samantyyppisenä ja omalaatuisena kivijalasta ylimpään kattotiileen asti. Taloja restauroitiin monin paikoin. Uudetkin talot tehtiin vanhaan tapaan puusta salvoamalla, ilman nauloja. Laudat sahattiin tukeista pitkillä käsisahoilla, ja katukivetkin hakattiin käsin taltalla ja vasaralla.

Siellä täällä kaupunkia miehet ja naiset sahasivat, muurasivat, maalasivat, kaivoivat ja hakkasivat niitä kiviä. Kehitimme touhusta lentävän mietteen: "mitä kiinalaiset tekevät", ”no mitä,” ”ne hakkaavat pieniä kiviä ja kuljettavat niitä paikasta toiseen".

Tavaroiden kuljetuskäytössä oli "harlikaksi" ristimämme vehje. Sellainen isolla ja kovaäänisellä savuttavalla moottorilla varustettu jyrsijän näköinen ajopeli, jonka perään oli akseloitu parin neliön lava. Kuljettaja istui näiden välissä ohjaten laitetta pitkistä "harlikan" kahvoista. Kyydissä todellakin oli lähes aina pieniä kiviä.

Lähikukkuloilla tutustuimme rakennustyömaahan, jonne oli nousemassa 30 metrinen puinen temppeli. Miehet siinä nuotiolla lämmitellessään kehuivat että temppelistä tulee luultavasti Kiinan hienoin tenppeli. Väitettä ei ollut syytä epäillä. Puinen lomitettu salvosrakenne oli ällistyttävä monimutkaisine kaartuvine räystäineen sekä kaiverruksineen. Tuollaisen suunnittelijankin pitänee jo olla nero tai mielipuoli.

Rakennuksessa ei ollut naulan naulaa, sekin tosiaan pysyi kasassa pelkästään salvoksilla. Puupalkkien pinnat oli viimeistelty monimutkaisilla kuvioilla. Kaikki työ täysin käsityönä, mitään sähkötyökaluja ei ollut missään.

Itsekin rakentajana en voinut kuin ihastella tuollaista käsityötaitoa ja sen laatua. Tuolla ei suomalainen timpuri tekisi yhtään mitään. Pieneltä sivukadulta kuului kovaa kohinaa, nainen siellä paistoi sianpäätä siniliekkisellä kosanilla naureskellen itsekseen.



PAKKASTA HOTELLISSA, ROTANMYRKKYÄ JA ENKLANK

Hotellin sisällä oli 5 astetta pakkasta, ja käytävillä lattialle kaadettu ovien pieliin rotanmyrkkyä. Otin illalla kuuman kylvyn ammeessa että jotenkin tarkenisi. Suuren Maon patsaan katveessa baarin seinältä luimme esitettä eräästä maailman syvimmästä ja suurimmasta rotkosta, Tiikerin Loikan Rotkosta, joka sijaitsee aika lähellä Lijiangia. Rotkon on sanottu olevan suurempi kuin Grand Canyon. No sinnehän sitä tietenkin täytyy mennä.

Ostimme pakkasten varalle "aidot" kiinalaiset UMBRO- talvitakit, sekä patikointiin (ehkä) sopivat kengät. Toisen takin selässä luki kissan korkuisilla kirjaimilla ENGLANK! Testailin ylleni myyjän tarjottua, kiinan armeijan mallia, paksua vihreää, painavaa kokovartaloasua. Paikalliset meinasivat tukehtua nauruunsa, näytin vetimissä ihan hoopolta. Ja isonenä kun on Naxien mielestä kaikin puolin naurettava noin muutenkin.

Loppumatkaan otimme taksin jolla pääsimme loput 60 km. pohjoiseen, seuraten Yangtsen sivuhaaraa, Jinsha jokea. Jonkin ajan kuluttua sinertävät jyrkkärinteiset vuoret tulivat näkyviin, huiput lumessa. Näky ensikertalaiselle oli täällä Tiibetin ylängön kiinan puoleisessa alkupäässä unohtumaton.


 

HUTIAO XIA - TIIKERIN LOIKAN ROTKO

Rotkon nimen kerrotaan tulleen siellä olevasta suuresta lohkareesta, jolta tiikeri oli loikannut 20 metrisen loikan joen yli. Tiikeri oli kadonnut lumihuipuille eikä sitä ole sen koommin nähty. Oikea suomennos olisi ilmeisesti ”Tiikerin loikkarotko”. Rotko avattiin länsimaisille matkaajille vasta vuonna -90, ja sitä ennen täällä oli käynyt harva kiinalainenkaan.

Suuren rotkon pohjalla jyrisi vuolaana Jinsha, paikallisten kutsumana ”Kultaisen hiekan joki”. Joki on lähes 2300 km. pitkä, ja sen maksimi virtaama on hulppeat 35 000 kuutiota sekunnissa. Alue kuuluvat Unescon maailmanperintölistaan.

Jokea ja kanjoneita suunnitellaan käytettäväksi sähköntuotantoon. Jos näin käy, suurenmoinen rotko saattaa jäädä 200 kilometrisen tekojärven huuhtelemaksi. Naxien kulttuuri olisi sitten siinä, ja unescon perintö. Patovoimalahanke tulisi suunnitelmien mukaan olemaan sähköteholtaan jopa kaksi kertaa suurempi, kuin mitä on kuuluisa, maailman suurin Kiinan Kolmen rotkon vesivoimasysteemi.

Vuoret kohosivat molemmin puolin tavattoman jyrkkinä aina 5600 metrin korkeuteen. Polun lähtöpiste oli 2 km. meren pinnasta. Maksoimme 20 juanin pääsymaksun, ja pääsimme vartioidun aidan takaa alkavalle kinttupolulle.

Onneksi olimme kuivaan aikaan liikkeellä. Seudulla oli mm. viime vuonna (-97) kuollut 5 turistia sateiden aiheuttamissa maanvyöryissä (tämän kuulimme vasta myöhemmin). Rotkon läpi kulkeminen parisen vuorokautta. Ensimmäisen päivän tavoitteena oli päästä "puoli-matkankrouviin", jonnekin noin noin 15 km. päähän. Eväänä repuissa pari vesipulloa ja suklaapatukat. Aurinko paistoi terävästi, lämpötila ihan mukavat +15.


 

VAARAN VYÖHYKKEELLÄ JA VÄÄRÄ MAJATALO

Ohut ilma, ei ihan paras kunto että varsin jyrkät nousut tuntuivat jaloissa. Hieman ehkä kadutti ettemme olleet valinneet alhaalla joen vartta kulkevaa helpompaa polkua. Tosin sieltäpä ei olisi näin hyvin nähnyt upeita sinertävänpunertavia rinteitä, eikä lumihuippuja. Eikä olisi saanut tuta tämän kapean yläpolun aiheuttamasta jännityksestä. Paikka paikoin polun vierestä oli pudotusta hyvinkin satoja metrejä, ja suuret halkeilleet kiviseinämät näyttivät olevan romahtamaisillaan. Kaiken lisäksi seutu on maanjäristysaluetta.

Polku nousi ja laski, enimmäkseen nousi, harvoin rinteillä lampaat ja vuohet päkättivät ja aurinko kärvensi korvat kipeiksi. Tuon tuosta piti pysähtyä huohottamaan ohentunutta ilmaa, josta keuhkoreppanat eivät tuntuneet saavan millään tarpeekseen. Reitin kiviin oli välillä merkitty keltaisella maalilla infoa, kuinka pitkä matka on vielä jäljellä "puolimatkankrouviin".

Tuli illansuu, mutta krouvia eo vaan näkynyt. Olimme ilmeisesti valinneet jonkun pidemmän yläpolun. Pieni huoli nousi mieleen, koska meidän olemattomilla varusteilla ei taivasalla yövyttäisi. Lisäksi yöllä olisi melko varmasti kohtalainen pakkanenkin, niinpä jalkaapa piti vain kiltisti laittaa toisen eteen.

Hetken viellä siinä käveltyämme, auringon jo laskettua, näimme pienen kyltin: "majatalo". Vihdoinkin! Mutta tämäpä ei ollutkaan se "puolimatkankrouvi".


 

SUOMI SIJAITSEE LUULTAVASTI LÄHELLÄ AUSTRALIAA

Rättiväsyneinä astuimme kivisen talon portista sisään. Kivimuurin sisällä oli piha jota talon puolelta kiersi puinen kuisti, muurin seinustalla oli pieni eläinsuoja. Perhe, isä, äiti ja kolme lasta (3!) olivat hyvin vieraanvaraisia ja ystävällisiä, kuten illan kuluessa saimme tuta.

Synkkä musta maapohjainen keittiö oli paikka jossa sitten iltaa istuskelimme. Lämmön illan viileyteen loi nurkassa rätisevä peltikamina, polttoaineena käytettiin maissin perkuuroskaa. Isännällä oli jemmassa olutta, edulliseen hintaankin viellä, mikä oli hieman yllättävää ottaen syrjäisen paikan huomioon. Pian alkoi jo selkä kuivumaan ja juttukin hieman luistamaan.

Pari vanhaa ukkoa tuli siihen myös iltaa istumaan, tunnelma oli varsin lepposa. Ukot lähtivät siitä sitten ykskaks nukkumaan. Talon emäntä paistoi nuotiolla maissikakkua, sen kanssa nautittiin epämääräisen makuista suolavelliä. Nälkä lähti, mutta parempaakin on joskus syöty.

Isäntä puhui muutaman sanan englantia, mutta maantiedosta hänellä ei ollut hajuakaan. Arveli kun kysyttiin, että Suomi sijaitsee jossain Australian lähellä. Kertoi myöskin, että koska heillä on 3 lasta, niin he joutuvat maksamaan ns. "lapsisakon", joka on heidän vuoden ansioitaan vastaava summa. Onhan se kai niin, että jos kaikilla kiinalaisilla olisi 3 lasta, niin melko ahdasta tulisi.


 

SUOLAA HAAVOIHIN

Vaihdoimme nuoremman tyttären kanssa pinssejä. Samalla vanhempi tytär, arviolta noin yhdeksän vuoden ikäinen, hoiteli melko pahasti halkeilleita kantapäitään nuotiossa lämmitetyllä suolalla. Ilmekään ei tytöllä värähtänyt. Tarjosimme mukanamme ollutta salvaa haavoihin, mutta ei se kelvannut. Tallista kuului vaimeita eläinten ääniä, ilma oli raikasta, olimmehan jossain 3 km korkeudella.

 

SYKKIVÄ TAIVAS, JALAT HELLINÄ

Yöllä kävin pusikossa ja huomasin taivaan jännästi väreilevän. Toinen puoli taivaasta aaltoili aavemaisesti, tähtien valo näkyi kuin veden alta. En tajunnut ilmiötä ennen kuin seuraavana päivänä, nähdessäni vuorten huiput. Se sen kummempi ilmiö ollut, huiput vain kun tiivistivät kosteutta pilviksi, niin niiden läpi kajastavan tähtitaivaan valon kuvitteli jännästi väreilevän.

Tähtitaivas oli aika lailla eri näköinen kuin kotisuomessa. Tähtiä näkyi niin paljon ettei tähtikuvioita tunnistanut. Pohjantähden löysin, alhaalta horisontista, pohjoisen suunnasta.

Aamulla aikaisin herättyämme, kiitimme ja maksoimme hyvästä palvelusta. Hymyilevä perhe osasi kyniä yöstä ja sapuskasta ihan reilun summan. Annoimme lähtiessämme heille viellä joitain ylimääräisiä vaatteitamme, joista kovin ilahtuivat.

Patikointi jatkui yhä kaunistuvassa maisemassa. Kiinalaiset aidot "niket" hiersivät ikävästi jaloissa (kun halvalla sai). Meno kuitenkin maistui, ja kamera haki koko ajan uusia kuvakulmia aina vain jylhemmistä rotkoista ja rinteistä.


 

SPRING GUEST HOUSE & SEAN`S CAFE

Alkuiltapaivästä näimme viimein vihreässä rinteessä pienen kymmenen viidentoista talon kylän, Walnut Cardenin. Se oli mitä ilmeisimmin rotkon upein paikka. Rinteitä porrastivat siistit riisipellot joidenka ympärillä lampaat laidunsivat. Täällä oli se mainostettu "puolimatkankrouvi", Spring Guest House. Paikkaa ylläpiti iloinen Tiibetiläinen Sean perheineen.

Jäimme tänne nauttimaan sinertävän punertavan kellertävien vuorenseinämien kehystämistä maisemista. Paikalla oli muutama muukin länkkäritrekkaaja.

Söimme ja joimme tuhdit ateriat. Sämpylöihin ja pulliin oli sekoitettu nauruheinää. Rauhallinen ilmapiiri lumosi mielen, ei liikennettä, eikä mitään muutakaan hälinää. Alhaalta saattoi juuri ja juuri kuulla ”Kultaisen hiekan joen” kosken pauhunnan. Epätodellinen olo valtasi mielen, ja sitä tunsi itsensä hyvin pieneksi suurten vuorten kainalossa.


 

ERIKOISUUKSIA JA SÄHKÖPEITOT

Illalla kyläpahasen kaikki noin 30 naista olivat katsomassa majatalon ainoaa tv:tä. Kun dubattu Dallas loppui niin eukot marssivat hiljaa jonossa yön pimeyteen. Kun Seanin cafeessa tilasi oluen, ei kyytipojaksi tullut suolapaähkinöitä, vaan tulipahan pieni piippu ja pussillinen nauruheinää. Pelkästä hallussapidosta voi kiinassa saada kuolemantuomion, mutta täällä päin sellaiset pikkuseikat eivät tuntuneet isommin häiritsevän.

Majatalon sängyssä oli miellyttävät sähköllä lämpiävät peitot, eikäpä unta tarvinnut kysellä. Unessa lumimies loikki vuortenhuippujen yli katsellen kiiluvilla silmillään yli sinisten vuorenhuippujen. Otuksen sieraimet värähtelivät hermostuneesti sen haistaessa isonenien saapuneen reviirilleen.


 

AMERIKLAANE UAMIAINE

Heräsin jo muita aikaisemmin ja tilasin "amerikkalaisen aamiaisen". Muutkin heräsivät, ja söivät aamupalansa, mutta minä minä vain odottelin aamupalaani. Lopulta sain kysyttyä missä se viipyy. Sain hymyilevän vastauksen: "Ei myö kuules ossoo tehä ameriklaanen uamiainen". Maksoimme yöstä ja lähdimme eteenpäin, minä nälissäni. Pian tuli vastaan osittain luhistunut vuorenseinämä, otin siitä kauniin valkoisen kiven matkamuistoksi.


 

PÄÄSETTE TELEVISIOON

Polku laskeutui alas kohti rotkon pohjaa, edessä olisi vuolaan joen ylitys. Polvet vihloen laskeuduimme jyrkkää pölyävää rinnettä, kun paikallinen mies juoksi vauhdilla ohitsemme, rynnäkkökivääri olallaan. Joen ylittävästä venematkasta piti pulittaa 10 juania.

Pienessä paatissa oli myös toimittajia Kunmingin televisiosta, jotka olivat tekemässä tv-dokumenttia rotkosta. Halusivat sitten kuvata ja haastatella meitäkin, ja niin myös tehtiin. Ohjelma kuulemma esitettäisiin seuraavalla viikolla Kumningin kolmosteeveellä. Saisiko haastattelustamme sitten mitään selvää, on eri asia, koska kovaääninen veneen moottori puksutti koko ajan taustalla.

Vastarannalla lähdimme yhdessä tv-ryhmän kanssa kipuamaan ylös rinnettä. Eikä aikaakaan niin ryhmä paineli menemään menojaan. Parin tylsän kilometrin jälkeen aloimme laskeutumisen karuun kuivaan laaksoon, jossa oli kauniin punertavat sävyt. Äkkäsimme leveät maastoauton jäljet, mutta tv-ryhmä oli jo kaukana menossa pölypilven noustessa auton perästä. Kyyyti olisi kieltämättä kelvannut.


 

DABAZI JA HYVÄSTIT SHANGRI LAALLE

Noin 5 kilometrin päässä näkyi patikoinnin loppu, Dabazi. Alarinteillä kulki ihmisiä suuret heinäpaalit selässään. Takanamme ylhäällä Shalulin lumivuorten eteläisimmän, Haba vuoren seinämä pölläytti taivaankannen valkoiseksi pölystä. Tuuli koveni sitten pöllyttäen hienoa hiekkaa hikiselle ihollemme, kruunaten patikoinnin loppumatkan.

Dabazi näytti varsin ankealta paikalta, jonne ei todellakaan tehnyt mieli jäädä yöksi. Töllin seinän aikataulusta tavasimme kyydin Daliin lähtevän vasta huomen aamulla. Hetken istuttuamme torilla, siihen kaarsi sininen pikkubussi, jolla pääsisi Daliin. Matka sujui tavattoman hitaasti, tie kiemurteli ylös Yulong vuoren rinteitä kuin käärme. Pariin otteeseenkin autoa piti mennä työntämään, ettei matkanteko olisi vallan pysähtynyt.

Yhden alamäen mutkassa melkein törmäsimme samanlaiseen bussiin, josta oli mennyt vetoakseli poikki. Yhdeksän tuntia ja taas Dalissa. Ostin matkamuistoksi muutaman cd levllisen kiinalaista musiikka.


 

PALLOJALAT

Seuraavaksi Kumningin kautta monta kokemusta rikkaampana takas Bangkokiin. Ihmiset katsoivat minua hieman pitkään, koska jalkani olivat turvonneet melkoisiksi limpuiksi. Ei meinannut saada sandaaleita jalkaan. Halvat kiinalaiset Niket olivat tehneet tehtävänsä, kiitos vain ja roskiin lensivät.


 

THE BEACH

Seuraamme liittyi pari tuttua kaveria Suomesta. Lähdimme ilmastoidulla bussilla (kurkku kipeä) kauas etelään, Kho Phi Phin paratiisisaarille, lepäämään ja sukeltelemaan. Täällä kuvattiin "The Baech" elokuvaa.

Koralliriutat olivat kuin Cousteaun filmistä. Kirjavia kalaparvia ja täällä melko harvinaisia delfiinejä uiskenteli vihertävän kirkkaassa vedessä. Kalastimme yhden päivän saamatta muuta kuin hiton rumia simppuja. Miekkakalaparvi ui uljaasti loikkien parin sadan metrin päästä ohi. Illalla turvauduimme ravintolan haipihviin. Paremman makuista pihviä ei olekaan, ja on sitä samaa muutkin sanoneet.

Reilu viikko saarilla kului nopeasti. Matkan rasitukset ja väsymykset hoituivat osaltaan mm. erittäin edullisen thaihieronnan avulla. Iltaisin mustan tähtitaivaan alla, merellä jyristeli trooppinen ukonilma, tulematta kuitenkaan päälle.


 

VARKAITA

Pesetin pyykkini erään ylikohteliaan herran pyykinpesupaikassa. Hakiessani viiden päivän päästä puhtaat pyykkini, mies otti kädestäni ja sanoi: "Älähän poika lähe mihnään, jäähän sie tänne miun kanssain", johon siihen melko närkästyneenä vastasin: "Kiitos nyt vain, en ole sellassii poikii ja näkemiin sitten vaan". Pyykkipussi varastettiin myöhemmin samana iltana eräässä soittoruokalassa, joten eipähän tarvinnut sitäkään raahata enää mukanaan.


 

OO7, PHUKET JA KROKOTIILIT

Hienon näköisillä jyrkillä Bond-saarilla käväisimme myöskin. Saarillahan kuvattiin aikoinaan yhden 007-elokuvan kohtauksia, siitä nimi. Seuraavaksi lähdimme laivalla Phukettiin. Kiinasta matkamuistoksi ostamani hieno lippalakki lensi tuulessa Andaman mereen.

Krokotiilifarmilla jossain Phuketin ulkopuolella oli jännää. Kentällä lojui sadottain, jopa kuusimetrisiä rötväleitä. Kepillä kun aidan yli kopautti sellaista kevyesti päähän, niin valtavat leuat löivät paukahtaen yhteen, siinä oli kyllä voimaa.

Porukan tyhmänrohkein hyppäsi vedonlyönnin seurauksena aitaukseen, suoraan sinne krokojen sekaan, juosten pikavauhtia kentän läpi. Krokotiilit säikähtivät tempausta viellä enemmän ja rymistelivät viereiseen lampeen karkuun.

Seuraavaksi taas Bangkokin ruuhkiin. Moottoritiet mutkittelevat kolmessa kerroksessa kaupungin yllä. Mopot ja skootterit puikkelehtivat ketterästi autojen välistä, polkupyörää ei näe ensimmäistäkään.

Tiputin ostamastani vesipullosta, sen siitä korkista irtoavan renkaan kadulle. Kaksi poliisia taluttivat minut siltä seisomalta pieneen koppiin ja sanoivat että kamala temppusi maksaa 100 dollaria. Sanoin siihen että on kylläpä täysin kohtuuton rangaistus, koska heti tuossa sivukaduillakin kaikenlaista roskaa on aina nilkkoihin asti. Korvausvaatimus tippuikin 10 dollariin, kuulema siksi kun olin ensikertalainen. Sakon maksettuani sain kivan näköisen kuitin matkamuistoksi.

 

 

KOTIMAAN PAKKASIIN JA MUKAVA YLLÄTYS

12 tunnin takaisin Suomen talveen. Kotona vaaka näytti että painosta oli lähtenyt lähes 10 kiloa. Tuntui että voisi kävellä aivan loputtomiin, reppureissuilla kunto kohenee.

Haettuani diakuvani kehityksestä, ihmettelin miksi lähes kaikki kuvat olivat pilalla. Selvisi. Thaimaasta menomatkalla olin ostanut 50ASA:n filmiä, halvalla kun sai. Kamerani ASA automaattitunnistus ei kuitenkaan tuntenut ASA 50:tä. Niinpä se kirottu rakkine oli valottanut kuvani aivan jonkun muun ASAn mukaan. 90% kuvista olivat mustia, kuin Shangri Laan yötaivas.
 

Kiitos matkaseurasta!

 

Kuvalinkkejä ja infoa:

Stone forest > https://bit.ly/2INO4gy

Jiuxiang caves > https://bit.ly/2udH7C3

Dali > https://bit.ly/2pyVsEz

Naxit > https://fi.wikipedia.org/wiki/Naxit

Kiinan 56 etnistä ryhmää > https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinan_etniset_ryhm%C3%A4t

Tiger Leaping Gorge kartalla > https://www.google.com/maps/@27.1994291,100.1505116,34192m/data=!3m1!1e3

Tiger Leaping Gorge > https://bit.ly/2G5ENPc

Komea 4K video rotkosta > https://www.youtube.com/watch?v=t7E4oBmG6rc

Toinen hieno video rotkosta > https://.be

Kiinan rotkot eivät saa rauhaa > http://www.pellervo.fi/pellervo/kp5_05/kiinanrotkot.htm

Aktivistit napit vastakkain Bekingin kanssa patokysymyksissä > https://reut.rs/2G94sq1

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Jahas, uutta kertomusta pukkaa.
Sinähän taidat olla varsinainen Kiinan-matkailija. Katteeks käyp... Taipuuko peräti mandariini puheeksi?
Mielenkiintoinen matka, jota ei joka poika / tyttö / henkilö tee, oletan kertomuksesta päätellen.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kiitos Matti ;D Enpä olisi rohjennut tuonne kiinaankaan ilman ystävääni Jaskaa joka menee ihan mihin vaan. Noiden kahden kiinamatkan jotka tännekin laitoin, niiden jälkeen sanoin ettei enää koskaan kiinaan, sen verran hektinen ja hapokas härmän pojalle, kuin oma planeetta planeetassa. Tosin juuri hiljan kysyin vaimolta, että lähtiskö hän joskus tiikrin loikan rotkoon, että siis vannomatta paras. Mandariini ei taivu, siinä kun useampi äs-äännekin, keittiöenglannilla mennään. Toivottavasti viellä mennään, naantalia kauemma ;D

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa